jos nyt olisin opettaja ja takavarikoisin Pirkko-Petterin huuliharpun oppitunnin ajaksi ja lopulta antaisin vielä jälki-istuntoa päälle jatkuvasta opetuksen häiriköinnistä, niin mikä on pahinta mitä tästä voisi minulle seurata?

Pirkko-Petteri sanoo että haista vittu, ei anna huuliharppua eikä suostu poistumaan luokasta puhumalla. Voimakeinojen käyttö on samantien kuvattu koko muun luokan toimesta tiktokkiin, instagramiin, vanhempien whatsappiin jne ja sen jälkeen saatkin sitten vastailla iltapulujen haastatteluihin, mahdollisesti poliisille jne jne jne että mitäs nyt oikein tapahtui. Siitäkin huolimatta että olisit lain oikealla puolella ja kun opettajille ei (käsittääkseni) anneta mitään voimankäyttökoulutuksia tms kuten esim. järkkäreille, niin tuo on vähintäänkin haastava tilanne. Etenkin isompien oppilaiden kohdalla, moni kuutosluokkalainenkin on jo ihan fyysisesti isompi/vahvempi kuin osa opettajista. Tai sitten heiluttelet käsiä ja nakerrat sitä olematonta auktoriteettia vielä lisää.

Jälki-istuntojen valvomiset taitaa mennä ainakin osittain talkootöinä ja niihin on vanhemmilla kohtuu vahvat mahdollisuudet vaikuttaa että milloin niitä istutaan. Eli karrikoiden, teit mitä tahansa niin jonkinlaista paskaa on tarjolla.

Tekevät jonkinlaisen valituksen minusta? Olisiko sellaisella todellisia mahdollisuuksia menestyä?

Riippuu tilanteesta, mutta lähtökohtaisesti ei kunhan homma nyt pysyy jossain järjen rajoissa. Teettää kuitenkin ylimääräistä työtä ja stressiä kun noihin pitää raapustaa vastineita.

Soittavat koulun rehtorille tai kunnan sivistystoimenjohtajalle ja haukkuvat minut? Luulisi (tai toivoisi) että kuka tahansa järkevä jättäisi tällaisen puhelun huomiotta.

Niin sitä toivoisi että työyhteisö olisi tukemassa, mutta se ei ole aina niin sanottua. Ja jos tuollaista tapausta lähtee eskaloimaan oppilashuoltoon, sosiaalitoimeen tai johonkin muualle niin se on taas lisää työtä omaan niskaan.

miksi opettajat eivät sitten koe voivansa tarpeen vaatiessa niitä käyttää?

Kun kaikki ekstra oppituntien pitämisen päälle menee käytännössä työajan ulkopuolelle, l. ainakin osin talkootöiksi. Jos vanhemmilla ei ole aktiivisesti halua ratkoa pilttinsä ongelmia niin käytännössä lastensuojelu taitaa olla ainoa joka voi millään tapaa asiaan puuttua ja, vaikka se nykyään onkin ihan toinen instituutio kuin vaikkapa silloin ysärillä, niin sillä on edelleen omanlaisensa maine, joka saattaa nostaa kynnystä tehdä ilmoituksia.

Plus sitten, etenkin pienemmillä paikkakunnilla, tuo saattaa aiheuttaa epämukavia tilanteita ihan normaaliarjessakin. Täällä opettajat käyvät ruokakaupassakin usein naapurikuntien puolella ettei tarvitsisi kohdata niitä Pirkko-Petterien vanhempia enää kouluarjen ulkopuolella.

Omien pilttien kohdalla on ollut omat haasteensa, mutta niissä olen kyllä kokenut että koulu ja muu organisaatio siellä takana on ollut vanhemmuuden apuna. Kaikki eivät vain katso asiaa aivan samalla tavalla. Esimerkiksi koronavuosien jälkeen yhden luokan poikien käyttäytyminen lähti aivan kaikista henkseleistä irti ja opetuksesta tai mistään muustakaan arjen toiminnasta ei tahtonut tulla yhtään mitään. Opettajat kutsuivat ko. luokan poikien vanhemmat koolle keskustelemaan asiasta ja paikalla oli 3 henkilöä (n. 10 perheestä): minä ja toisen perheen molemmat vanhemmat ja meidän molempien mökkien kossit olivat niitä jotka lähinnä kärsivät tuosta sirkuksesta. Ne pahimpien häiriköijien ja yllyttäjien vanhemmat istuivat kotona.

Siinäpä sitten yrität olla kansankynttilänä kun työkalut on vähissä ja minkääntason auktoriteettia ei ole tenaviin eikä näiden vanhempiin.